08.06.2017

Ruokintaratkaisut isossa roolissa

 

MTY Tuominiemen tilalla Halsualla on satsattu porsastuotantoon. Vuonna 2014 laajennetussa emakkosikalassa on nykyaikaiset tilat 260 emakolle porsaineen sekä ensikoiden kasvatukseen. Porsaat kasvatetaan noin 30-kiloisiksi, jolloin ne lähtevät porsasvälitykseen. Porsastuotos on 27 myytyä per emakko ja vuosi. Snellmanin Lihanjalostus Oy palkitsikin Tuominiemen sikalan hyvistä porsastuotannon tuloksista 2016.

Tuominiemen sikalassa eri toiminnot on osastoitu sikojen tuotantovaiheiden mukaisesti ja nykyaikaisen ruokintalaitteiston ansiosta siat voidaan ruokkia kuhunkin tuotantovaiheeseen sopivalla rehulla.

Pikkuporsaille Juniori-Nasua puurona

Mika ja Aleksi Tuominiemi ovat tyytyväisiä Suomen Rehun Seinäjoen rehutehtaalla valmistettavien porsasrehujen toimivuuteen sikalassaan. Porsasrehujen valmistustapa uudistui Seinäjoen rehutehtaalla viime syksynä ja samalla käyttöön otettiin entistä sulavampia raaka-aineita. Tuominimen sikalassa pikkuporsaat saavat Juniori-Nasua puurona noin viikon iästä lähtien.

-Annamme emän alla oleville porsaille päivittäin lisävettä kuppiin. Kannattaa odottaa, että porsaat ovat juoneet kupin tyhjäksi, neuvoo Mika. Jos puuron kaataa veden päälle, porsaat syövät velliä huonosti. Kuppien puhtaudesta on myös huolehdittava, ja ne pestään päivittäin.

-Muutaman viikon ajan olemme sekoittaneet porsasrehun joukkoon hieman maitojuomajauhetta. Juomajauheella terästetty puuro kiinnostaa porsaita ja maistuu niille hyvin. Sen antamista jatketaan vieroituksen yli, kertoo Mika.

-On tärkeää, että porsas oppii syömään rehua ennen vieroitusta. Jos emakko imettää porsaansa oikein hyvin, puuro ei porsaita kiinnosta. Sellaiset porsaat kannattaa siirtää välikasvattamoon vasta parin päivän kuluttua vieroituksesta, sanoo Mika.

Välikasvattamossa on kolmivaiheinen ruokinta ja porsaat saavat rehun liemenä. Koneruokinta aloitetaan Juniori-Nasun ja veden seoksella 4 – 8 pv kuluttua vieroituksesta. Koska rehunkulutus on vieroituksen jälkeen pientä, ruokkija jakaa rehua aluksi vain kahdesti päivässä. Koneruokintojen välillä rehua jaetaan käsin. Syödyn rehumäärän kasvaessa ruokintakertoja lisätään ensin kolmeen ja sitten neljään päivässä.

Maatiaispossu Porsas Tiiviste täydentää omaa viljaa

Juniori-Nasusta siirrytään seokseen, jossa on noin kolmannes täysrehua ja loput ohraa, kuorittua kauraa, rypsiöljyä ja Maatiaispossu Porsas Tiivistettä. Yli 20-kiloiset porsaat ruokitaan ohran, kuoritun kauran ja Avaa ulkoinen linkki uudessa ikkunassaMaatiaispossu Porsas Tiiviisteen seoksella. Tuominiemen sikalassa ollaan tyytyväisiä porsaiden vilja-tiivisteruokintaan.

-Siirtyminen täysrehulta vilja-tiivisteseokseen menee kivuttomasti, ongelmia ei ole ollut. Suurin muutos on tapahtunut porsaiden kasvussa. Porsaat lähtevät nyt välitykseen viikko nopeammin kuin aikaisemmin, kertoo Aleksi.

-Hyvä ruokinta on sellainen, jolla porsaat kasvavat. Se ei kurita lompakkoa liiaksi, eikä porsailla ole hännänpurentaa, summaa Mika.

Helppo porsiminen ja porsaiden elinvoimaisuus tärkeää

Sikalakierroksella keskustellaan emakoiden porsimisesta ja syntyvien porsaiden elinvoimaisuudesta.  

-Porsaiden elinvoimaisuudessa on eroja emakoiden välillä, toteaa Mika. Lisäksi syntymäpainojen hajontaa olisi saatava pienemmäksi.

 Tiineysajan ruokinta vaikuttaa porsaan syntymäpainoon. Porsaan paino kasvaa eritysti viimeisten tiineysviikkojen aikana, mikä lisää emakon valkuaisen tarvetta. Tuominiemen sikalassa emakoiden rehuannosta nostetaan lopputiineyden aikana. Huolehdittava on kuitenkin lihottamasta emakkoa liiaksi.

Toisinaan porsiminen kestää useita tunteja, mikä verottaa viimeisenä syntyvien elinvoimaisuutta, harmittelee Aleksi. Viimeisenä syntyvät saavat myös vähemmän ternimaitoa ja ternimaidon vasta-aineita.

-Annapa emakolle pesäntekomateriaalia päivä ennen odotettua porsimista. Se saa emakon porsimishormonit hyrräämään ja porsiminen edistyy nopeammin, neuvoo Jyri. On hienoa katsoa, miten taitavasti emakko tekee pesän porsailleen, eikä yhtenä päivänä annettu suurempi olkimäärä tuota vielä ongelmia lietelantajärjestelmässä.

Maatiaispossu Tiineys ja Imetys Tiivisteet vastaavat emakoiden tarpeisiin

Tiineiden emakoiden ruokinnassa omaa viljaa täydennetään Maatiaispossu Tiineys Tiivisteellä. Maatiaispossu Tiineys Tiivisteessä on runsaasti hyvälaatuista kuitua. Se antaa rehuun täyttävyyttä ja pitää suolen toiminnassa. Kuitupitoisen tiineysrehun hyvät vaikutukset näkyvät myös imetyskaudella. -  Imetysrehun syönti lähtee paremmin käyntiin, kun emakko saa tiineysaikana riittävästi hyvälaatuista kuitua, kertoo Jyri. Hän nappaa vastaporsineen emakon sontaa käteensä ja toteaa sen olevan sopivan pehmeää. Ummetus ei emakkoa vaivaa.

Imettävien rehussa ohraa sekä kuorittua ja kuorimatonta kauraa täydennetään http://www.suomenrehu.fi/fi/rehut//maatiaispossu-imetys-tiiviste-302/Maatiaispossu Imetys Tiivisteellä, jossa on imettävän emakon tarvetta vastaava tasapainotettu energia- ja valkuaiskoostumus. Se turvaa porsaille riittävän maidon saannin ja emakkokin pysyy hyväkuntoisena vieroitukseen saakka. - Imettävien ruokinnan muutokseen olemme tyytyväisiä, emakoiden imetyskyky on parantunut vilja-tiivisteruokintaan siirtymisen myötä, toteaa Mika.

Kuorittu kaura korvaa vehnää

Tuominiemen tilalla viljellään ohraa ja kauraa sikojen rehuksi. Sikalan laajennuksen yhteydessä tilalle hankittiin kaurankuorija. Kuorinta nostaa kauran valkuais- ja rasvapitoisuutta, ja energia-arvon jopa vehnää paremmaksi. Kuorittu kaura sopii hyvin porsaiden ja imettävien ruokintaan ja kaurahan tunnetusti lypsättää emakoita.

-Kauran viljely on hyvä asia kasvinvuorottelun kannalta. Olemme kokeilleet vehnänkin viljelyä, mutta Halsuan korkeudella se ei vaan onnistu joka vuosi, toteaa Mika.

Tämän kevään kylvöille Jyri on suosittanut valitsemaan suurijyväisen kauralajikkeen. Suuri jyväkoko helpottaa kauran kuorintaa. Tuominiemen tilalla kauraa kuoritaan kerran viikossa 1500 – 2000 kg erä. Kuorittu kaura menee viljankuivaajan esipuhdistajan kautta siiloon, josta sitä jauhetaan sen mukaan kuin rehun valmistuksessa tarvitaan. Kuoret poltetaan turpeeseen sekoitettuna tilan lämpökattilassa.

-Saamme siitä talvella sikalassa tarvittavaa lisälämpöä. Kesällä lannasta lämpöpumpulla talteen otettu lämpö riittää sekä sikalan että kahden omakotitalon tarpeisiin, kertoo Aleksi.

Maatiaispossu-rehut on suunniteltu sikojen kasvu-, tuotos- ja laatutavoitteet huomioiden ja kehitystyössä hyödynnetään uusimpia tutkimustuloksia kotimaasta ja ulkomailta. Sarjasta löytyvät täydennysrehut niin emakoille, porsaille kuin lihasioillekin.