Suomen Rehun Turun rehutehtaaseen on investoitu voimakkaasti. Kuluneen kevään aikana tehtaalle on asennettu uusi raekone, jolla on saatu 50 % lisää kapasiteettia raelinjaan. Kyseisellä linjalla rehutonni tuotetaan nyt 20 % pienemmällä energiamäärällä kuin ennen.
Viime aikojen investointeihin kuuluvat myös uusi rehujen kuumennuslaitteisto eli hygienisaattori ja kaksikerrosjäähdytin. Myös tehtaan koko automaatiojärjestelmä on uusittu. Uudistuksiin on satsattu kolmen viime vuoden aikana yhteensä noin 4 miljoonaa euroa.
Kaikki Turun rehutehtaan valmistamat rehut menevät sika- ja siipikarjatiloille. Tehtyjen investointien jälkeen tehtaan palvelukyky sika- ja siipikarjatiloille on erittäin korkeatasoinen. Rehujen toimitusvarmuus on erinomainen ja laatuvaihtelut ovat minimaaliset.
Rehujen teollinen räätälöinti on Turun rehutehtaan tekniikkaan perustuen entistä helpompaa. Teollisella räätälöinnillä voidaan vastata yhä suurempien sika- ja siipikarjatilojen tarpeisiin menettämättä kuitenkaan kustannustehokkuutta.
Suomen Rehun porsasrehuohjelma uudistui keväällä. Turun rehutehtaan uudistuneella raelinjalla onkin huhtikuusta lähtien valmistettu nopean kasvun konseptiin kuuluvaa uutta porsasrehua, Teräs-Pekonia.
Suomen Rehun Turun rehutehtaan ainutlaatuisella miniraelinjalla valmistetaan porsasrehuja: Pikku-Pekoni, Juniori-Pekoni ja Multi-Pekoni Mini. PehmytTM minirae-tekniikan etuina on rehun hyvä tekninen ja ruokinnallinen laatu. Pienikokoinen minirae maittaa hyvin porsaalle. Pehmyt-käsittelyn ansiosta minirae on kestävä ja pehmeä samanaikaisesti. Rae on riittävän sitkeä kestääkseen jauhaantumatta kuljetuksen ja riittävän huokoinen imeäkseen hyvin vettä. Minilinjan tuotteet soveltuvatkin erinomaisesti porsaiden puuro- ja liemiruokintaan.
Suomen Rehu on tuomassa markkinoille muniville kanoille suunnatun Punaheltta 80 -ruokintakonseptin. Se sisältää 80 % teollista rehua, johon lisätään tilalla 20 % kokonaista viljaa, joko vehnää tai kauraa. Punaheltta 80 on yksinkertainen konsepti tilalle, joka haluaa käyttää kanojen ruokinnassa omaa viljaa. Kokojyvällä on todettu olevan hyvä vaikutus linnun ruuansulatukseen. Lisäksi Punaheltta 80 -ruokinta vähentää likaisten munien osuutta merkittävästi.
Lisätietoja:
Turun rehutehtaan tehtaanjohtaja Jukka Jokinen puh. 010 402 7240
Sika- ja siipikarjarehujen tuoteryhmäjohtaja Matti Koivula, puh. 010 402 7601
Sikarehujen kehityspäällikkö Marjut Suokanto, puh. 010 402 7220